Luo parturi-kampaamostasi hunajapurkki

Tiettyjen kotimaisten sekä ulkomaisten henkilöiden ja yritysten ympärille on muodostunut palvontaan tai kultteihin verrattavia lojaaleja uskontoja, joiden palveluksia asiakkaat jaksavat odottaa jopa useita kuukausia. Vapaan ajan odottelun lisäksi asiakkaat ovat valmiita maksamaan palveluksista mitä ikinä tekijä haluaa pyytää. Kyseisiä kultteja voi verrata hunajapurkkiin, joka houkuttelee mehiläisiä laajalta alueelta. Mitä useampi siitä kuulee, sitä useampi haluaa kokeilla palveluita.

Kulttiaate liittyy arvostukseen sekä mielikuviin, joita henkilö tai yritys tuovat mieleen. Kultti ja puskaradio eroavat toisistaan, vaikka toimivatkin käsi kädessä. Puskaradiossa asiakkaat kertovat kokemuksiaan eteenpäin kun taas kulttiaate tekee henkilöt/yritykset luonnollisin tai keinotekoisin keinoin erityisen haluttaviksi.


Itseluottamus ja hinnasto kuntoon

Kulttiasemaan pääseminen vaatii aikaa ja visioita. Itseluottamus oman työn arvostamiseen on yksi avaintekijä, jonka tulisi johtaa automaattisesti toiseen tunnistettavaan ominaisuuteen: hintatasoon. Kulttiasemassa oleva yritys voi pitää hintansa korkeina. Korkea hintataso kertoo asiakkaalle vinkkejä paikan tasosta sekä arvoasteikosta muihin kampaamoihin nähden. Hintatasolla ei välttämättä ole mitään välitöntä vertailukohdetta laatuun tai lopputulokseen, mutta se kertoo helposti millaisia asiakkaita varten yritys on olemassa.

Haluatko oman hunajapurkin?

Sinun on aloitettava perusteista, jos haluat nostaa itsesi kulttiasemaan:

    • Kouluta itseäsi jatkuvasti, pidä osaamisesi tuoreena
    • Kerro itsestäsi ja osaamisestasi muille, itsensä esilletuominen ei tarkoita itsensä ylistämistä
    • Esittele ammattitaitoasi medioissa (aikakausilehdet, televisio, radio, Facebook, Instagram, Pinterest)
    • Nosta hintoja uskottavalle tasolle
    • Hakeudu paikkakunnan arvostetuimpaan yritykseen tai perusta sellainen paikkakunnan parhaalle mahdolliselle paikalle
    • Hanki yhteistyökumppaneita, jotka edesauttavat menestystäsi (oikeat tuotteet, julkisuuden ihmiset jne.)
    • Lopeta alennukset


Poista alennukset

Lopeta alennuksien antaminen. Alennuksien tarjoaminen ei kuulu halutun kampaamon toimenkuvaan. Hunajapurkkikampaamon tulee näyttää siltä, että sen ei koskaan tarvitse turvautua tarjouksiin asiakashankinnassa. Kulttikampaamossa ei myöskään tunneta opiskelija- tai eläkeläisalennuksia. Tarjouksien pitäminen kertoo asiakkaille sen, ettei yrityksesi ole tarpeeksi suosittu, jos se joutuu kosiskelemaan asiakkaita tarjouksilla. Samoin myös ajanvarauksen suhteen, jossa aikaa ei tulisi löytyä liian nopeasti. Hyvää joutuu aina odottamaan.

Keinotekoista hunajapurkin luomista

Tatuointipuolella olen kuullut yrittäjistä, jotka pitävät henkilöpalvontaa yllä kertomalla kuukausien jonoista, vaikka varsinaista jonoa ei olisikaan. Kikka on myös tuttu yökerhoista, joiden oville asiakkaat jätetään jonottamaan sisäänpääsyä, jotta satunnaisille ohikulkijoille tulee mielikuvia suositusta juhlapaikasta. Jonottavat asiakkaat houkuttelevat lisää jonottajia, sillä jono kertoo suositusta ravintolasta. Jonojen tarkoitus on poistaa asiakkaan ostopelko huonon valinnan tekemisestä. Jonot kertovat ihmisille, että kyseinen paikka on hyvä ja jonottaminen on kannattavaa.

Asiakas kohottaa omaa itsetuntoaan

Asiakkaiden näkökulmasta kulttikampaamon käyttäminen liittyy osin asiakkaan oman egon boostaukseen. Omaa arvostusta kasvatetaan käyttämällä niitä liikkeitä ja tuotteita, joita muiden oletetaan arvostavan. Näissä paikoissa otetaan tavallista enemmän omakuvia jaettavaksi sosiaaliseen mediaan. Ihmiset hyväksikäyttävät kulttikampaamoita pönkittämään omia egojaan aivan kuten kalliiden merkkituotteiden käytössä on pohjimmiltaan tarkoitus.

Samaa metodia käytetään sosiaalisessa mediassa kun itseään kuvataan julkkiksen seurassa. Kenellä on kuva, jossa kampaaja poseeraa Tabatha Coffeyn kanssa? Siitä on hyvä aloittaa oman brandin rakentaminen.

Sijainti

Totuus on se, ettei lähiökampaamo ole koskaan riittävän vakuuttava kulttikampaamoksi. Asiaa ei voi perustella järjellisin keinoin, mutta asiakkaiden mielikuvissa parhaimmat kampaamot sijaitsevat suurten kaupunkien keskustoissa. Lähikampaamon tilaa asia ei helpota, vaikka tekijöinä olisi huippuosaavaa henkilökuntaa. Asiakkaalle merkitsevät ulkoiset tekijät paikan valinnassa paljon ja keskustassa olevat paikat näyttävät heti houkuttelevimmilta.

Lue blogista lisää

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.